Ihmeellinen kummallinen Vietnam jatkuu vielä vähän

Osa 3: Ihmiset: maalla, merellä ja ilmassa


Kootaanpa tällä kertaa kasaan kummallisuuksia paikallisista... tai ainakin kummallisuuksia meidän länkkärien näkökulmasta.

Aloitetaan ilmeisimmästä, skoottereista. Skoottereita tuntuu olevan joka paikassa, ja tunne tulee siitä että niitä ihan oikeasti on joka paikassa. Yli 80% Vietnamilaisista perheistä on vähintään yksi skootteri, useimmilla monta. Suuri ja mahtava Internetti osaisi varmaan kertoa tähän paljon hienoja lukuja kuinka paljon niitä oikeasti on mutta siihen en aio tarrata juuri nyt. Sen sijaan kirjoitan muutaman sanan niillä ajelusta ja käytöstä. Laki sanoo täällä seuraavaa: skootterilla ei missään tilanteessa saa kyyditä ketään. Skootterilla ei saa kuljettaa mitään sen leveyttä tahi kuljettajan korkeutta ylittävää. Skootterilla ei saa ajaa ilman kypärää eikä kännykkään saa puhua ajettaessa. Skootteria ei saa ajaa ilman ajolupaa (lue:ajokorttia jota varten pitää suorittaa ajokoe). Skootteria ei saa ajaa alle 18 vuotias... Tässä siis laki. Muistelkaapa nyt hetki kaikkia kuvia mitä olette ikinä nähneet skootterilla kurvailevista aasialaisista... Jep. Todellisuudessa siis suurin osa skootterilla kurvailevista ajaa vastoin paikallista lakia, ilman ajolupaa tai mitään koulutusta ajamiseen ja itse asiassa paikallinen skootteritaksi, xe om, on myös laiton kapistus.

Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä...

Paikalliset kadunkorjaajat työn touhussa, keskellä ruuhkaista katua

Juuri skootterit tekevät kulkemisesta täällä hyvin jännittävää. Skootteri nimittäin parkkeerataan jalkakäytävälle aina riippumatta kadun leveydestä, tämä aiheuttaa sen että esimerkiksi Hanoissa joutuu suurimman osan ajasta kävelemään ajotiellä. Parkkeeraus saatetaan myös suorittaa ajaen suoraan jalankulkijan eteen, lähes varpaille, ilman sen kummempia "sorry" toteamuksia. Äidin opit eivät kaduilla auta, koska ajoluvattomat paikalliset eivät aja aina vasemmalla ja ohita aina oikealta vaan ajavat siitä missä on tilaa. Toki he ystävällisesti tööttäävät korvasi juuressa juuri ohittaessaan, siltä varalta ettet käänny eteen. Itse he kääntyvät peileistä juuri välittämättä, mikä taas autojen määrän kasvaessa on aiheuttanut onnettomuuksien kasvun samassa tahdissa. Myöskään täällä ei ole väistämisvelvollisuutta, kukaan ei siis väistä ketään ja kaikki väistävät kaikkia. Isomman oikeus taitaa olla ainoa asia joka varsinaisesti pätee.

Tämä saattaa kuulostaa länkkärille mahdottomalta hallita. Luulisi että täällä jäisi heti skootterin alle, mutta näin ei oikeastaan ole. Hyvin pian oppii hallitsemaan tätä kaaosta. Siinä on nimittäin yksi sääntö joka pätee: liike jatkuu aina. Esimerkiksi kadun ylittäminen on pelottavaa mutta loppujen lopuksi aika helppoa. Askel askeleelta astellaan katua yli hitaasti ja varmasti tekemättä yhtään äkkinäistä liikettä. Takaisin ei voi kääntyä koskaan, koska se olisi juuri se äkkinäinen liike jota ei saa tehdä. Samalla katsellaan kohti huristavia skoottereita, molemmista suunnista, arvioidaan niiden lähestymisnopeutta ja päätellään kummalta puolelta ne tulevat sinut väistämään. Jos nopeus on hidas astut eteenpäin jolloin skootteri väistää takaasi, jos taas nopea odotat että skootteri menee edestä ohi. Paikalliset pitävät myös kättä pystyssä ikään kuin auttaakseen skootterikuskia näkemään heidät. Tärkeintä on pitää mielessä että kukaan ei tule pysähtymään. Saatat hyvinkin päätyä keskelle tietä ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi odottamaan sopivaa väliä päästäksesi taas yhden askeleen eteenpäin, mutta ei siinä mitään, tärkeää on pitää mielessä että kaikki kyllä vaistävät kunhan et hätäile.

Liikennevalot on myös tärkeä huomioida. Niitä nimittäin noudatetaan usein... ei aina mutta usein. Suurempi ongelma niissä kuitenkin on liikennevalojen suunnittelu. Kun risteyksessä yhdelle suunnalle palaa punainen, palaa vastaavasti jalankulkijoille vihreä. Punainen valo ei kuitenkaan kiellä kääntyviä skoottereita tai autoja. Tämä tarkoittaa sitä että suojatietä ylitettäessä vihreällä kulkupelejä kääntyy risteävän tien molemmista suunnista huomattavasti enemmän kuin punaisella ylitettäessä. Kääntyviä on myös erittäin vaikea havaita, koska ne eivät noudata kaistoja vaan kääntyvät koko tien leveydeltä, ja siksi suosittelemmakin aina ylittämään tiet punaista jalankulkijavaloa päin. Se on huomattavasti helpompaa koska silloin ainakin tietää mistä suunnasta skootterit tulevat.

Autojen määrän kasvaessa tilanne on alkanut muuttua, esimerkiksi Da Nangissa on vaikeampi ylittää katu kun Ho Chi Minhissä juuri autojen takia. Auto ei mahdu ohittamaan edestä tai takaa vaan se joko ajaa päälle tai pysähtyy... liike jatkuu aina, eli auto ei pysähdy. Saatat seistä keskellä katua odottamassa väliä josta livahtaa mutta kukaan ei anna tilaa. Oman jännityksensä soppaan tuo se ettei Vietnamilaiset osaa ajaa autoa.

Autoissa on siis 200% tuontivero ja luksusautoissa 300% vero. Tämä pitää huolen siitä, että vain aniharvalla on varaa autoon ja vielä harvempi heistä on nuori. Auton siis ostaa yleensä keski-ikäinen mies joka on ajanut lähinnä skootteria ja istunut taksin kyydissä. Siinä iässä on astetta vaikeampi opetella ajamaan autoa, ymmärtämään auton mittasuhteita, ketteryyttä (tai oikeastaan ketteryyden puutetta) ja nopeutta. Lopputulos on useimmiten se, että hän ei juurikaan osaa ajaa ja pelkaa ajamista. Ympäri urbaania Vietnamia näkee autoja jotka ajavat 30km tunnissa keskellä tietä väistäen toiselle puolelle tietä jokaista kulkijaa jonka he ohittavat. Edelleenkään he eivät katso peileihin, eivätkä nyt myoskään kuule tööttejä... Asia ratkaistaan tööttäämällä itse kahta kauheammin ja vilkuttelemalla pitkiä valoja,  joka siis tarkoittaa että "hei, tässä olen".

Ohessa mainitut seikat tekevät kaupungissa kulkemisen varsin jännittäväksi, mutta myös maantieltä löytyy omat seikkailunsa. Ensinnäkin on tietysti itse tiet, jotka ovat varsin huonossa kunnossa raskaiden rekkojen jyristellessä tauotta niitä pitkin. Tämän lisäksi tieltä löytyy hämmentävästi kiviä aseteltuna riviin tien poikki. Kivien tarkoitus on olla kiiloina rekkojen ja kuorma-autojen renkaiden takana, estämässä autojen vierimistä taaksepäin kun ne odottavat korjausta hajottuaan matkalleen. Kun korjaus on suoritettu kivet jäävät lähes poikkeuksetta tielle muiden kuljettajien kiusaksi. Toiseksi tiellä on runsaasti erilaisia käyttäjiä. Samalta tien pätkältä löytyy yhtä-aikaa kävelijöitä, polkupyöriä, skoottereita, vesipuhvelivankkureita, autoja, busseja, kuorma-autoja ja rekkoja. Jos siis jäitte ihmettelemään aiemmissa kirjoituksissa miten 100km matkaan kuluu neljä tuntia, tässä syitä.

Vietnamilaiset ovat suurilta osin kalastajakansaa. He kulkevat merellä sinisiksi ja vihreiksi maalatuissa perinteisissä kalastusaluksissaan, hassuissa pyöreissä veneissään tai ponttooneiden päällä kelluvissa lautoissaan. Mielenkiintoisen lisän tähän tuo se ettei suurin osa kalastajista osaa uida. Joka taas johtuu suurelta määrin siitä etteivät he pidä (lue:vihaavat) auringosta tai rannoista. Lapset siis eivät juurikaan leiki rannalla ja näin eivät opi uimaan kuten me... Hiukan hämmentävä seikka kansasta, jonka kotimaassa on lähes 1500 kilometria rannikkoa ja rantaa.

Ilmasta en oikestaan keksinyt mitään kirjoitettavaa. Otsikko vain kuullosti paremmalta noin.