Kapteenin lokikirja tässä vielä viimeisiä kertoja.. Nyt tarinaa pohjoisimmasta kohteestamme.
Sa Pa on idyllinen vuoristokylä lähellä Kiinan rajaa, jonka ranskalaiset siirtomaaherrat päivittivät kyläpahasesta lomakohteekseen joskus muinoin, ja josta nyt on tullut suosittu turistikohde alkuperäisten asukkaiden ja mahtavien vaellusreittien johdosta. Kaupungin katukuvaa dominoi pohjoisen vuoriston etniset vähemmistöryhmät, lähinnä Black H’Mong ja Red Dzao-heimot, joiden naiset kauppaavat kadulla korirepuistaan käsitöitä, vieläpä todella innokkaasti. Tämä oli siis seuraava kohteemme yhden yön verran..
Perjantaina 13.4., kobran syönnin jälkeen pakkasimme jälleen kerran laukkumme ja suuntasimme Hanoin juna-asemalle. Yöjuna Lao Caihin, Sa Pan lähimmälle juna-asemalle, lähti 19:40 ja olisi perillä jo aamuneljän jälkeen. Siis oikein mukavat yöunet olisi taattu.
Tällä kertaa olimme kuuden hengen soft sleeperissä ja kanssamme makuuvaunua jakoi kaksi vietnamilaista pariskuntaa joilla paikalliseen tapaan oli muovikassit täynnä ruokaa joita he mussuttivat puoleenyöhön saakka. He olivat kuitenkin verrattain mukavaa sakkia ja saimme rauhassa torkkua muutaman tunnin.
Lauantai 14.4.2012
Saavuimme päätepysäkille, Lao Caihin ennen auringonnousua ja heti jo junassa alkoi turistivedätys. Asemalta astui sisään miehiä jotka bongasivat länkkärit ja rupesivat tarjoamaan bussikyytiä Sa Paan ja hoputtamaan meitä ulos. Rinkat selkään ja menoks. Väsytti ja oli kuuma, ja lankesimme vanhanaikaiseen. Neuvottelimme itsellemme omasta mielestämme järkevän hinnan Sa Pan kyydille, reppumme laitettiin bussiin ja maksoimme taksan.
40 kilometrin matkalla Sa Paan ihailimme auringonnousua vuorten takaa kunnes jouduimme pysähtymään: rengas puhkesi. Kuinka onnekasta. Odottelimme tien sivussa kun neuvokkaat kuskimme vaihtoivat rengasta, johon tietysti ensin piti hankkia tunkki ohikulkijoilta, ja otimme valokuvia mm. Black H’Mong-vähemmistön naisista vesipuhveliensa kanssa.
45 minuuttia myöhemmin olimme taas matkalla kohti määränpäätä ja saavuimme kuuden aikoihin Sa Paan. Tässä vaiheessa Lao Cain bussihuijaus paljastui kun kuski rahasti matkustajat: tämä olikin paikallisbussi jossa on kiinteä hinta, meitä vaan rahastettiin kahdesti. Rahaa ei tälläkään kertaa huijattu paljon, 8€ ekstraa, mutta isku ylpeydelle syletti taas jonkin verran.
Bussista poistuttuamme alkoi seuraava murheenkryyni: huijatut egomme saivat kärsiä vähemmistömimmien myyntiyrityksistä, jotka olivat odottamattoman sitkeitä. Tässä vaiheessa ei paljon naurattanut. Löysimme lopulta hotellillemme ja saimme laskea rinkkamme alas ja hengähtää hetken. Emme kuitenkaan päässeet suihkuun tai pesemään hampaita kun huoneemme ei ollut vielä vapaa (kumma juttu kuudelta aamulla). Noh, tarinan sankarit suuntasivat aamupalalle Sa Pan ”keskuskadulle” ja nyt saimmekin ilman reppuja olla ihan rauhassa vähemmistömyyjiltä, tyrkytys loppui kuin seinään. Tämän jälkeen ihailimme kaupungin maisemia ja näimme koko paikan ihan uudella tavalla: kyllä, ihan kuin Alpeilla olisi.
Koska yöjunan jojo-ilmastointi aiheutti kummallekin pientä flunssaa vietettiin suurin osa päivää lepäillen (jahka hotellihuoneemme vapautui). Illalla kävimme kuitenkin syömässä Red Dzao-ravintolassa ja kävelemässä kaupungilla, ihaillen vartaassa paistuvia pikkupossuja ja Sa Pan iltamarkkinoita.
Sunnuntai 15.4.2012
Suurin syy tulla Sa Paan on sen sunnuntaimarkkinat ja patikointi (isommat ja aidommat markkinat löytää kuitenkin Bac Ha:sta, jonka kylä on 90 km Sa Pasta länteen). Aamupalan jälkeen suuntasimme siis shoppailemaan (paikallista hopeaa ja käsitöitä, sekä erittäin aito North Facen reppu). Nautimme terassilla lämpimässä, mutta raikkaassa vuoristoilmassa virvokkeita ja kävimme lounaalla. Agendassa oli myös vaellusta, mutta koska Maria-vaimo oli saanut ärhäkämmän flunssan Pertti lähti matkaan yksin (itsestään kirjoittaminen 3. persoonassa on vaan tosi siistii).
Kolme kilometriä alas Cat Cat-kylään sujui leppoisasti, mutta matka takaisin portaita ylös olikin sitten rankempi. Matkalla oli kuulemma tosin viihdettä, mm. sika.
Alkuillasta lähdimme takaisin Lao Caihin odottamaan yöjunaamme (tällä kertaa hotellin bussikyydilla, vahingosta viisastuneena) ja saavuimmekin paikalle kuuden aikoihin, vain todetaksemme että pohjoisessa oli lämpimintä koko Vietnamissa, noin 37 astetta.
Housut hikisinä menimme lähimpään ilmastoituun hotelliin ja söimme siellä koko matkamme surkeimman aterian, joka oli kuitenkin kaukana esim. Suomen Rosson huonoudesta. Tapettuamme aikaa hotellin kattoterassilla astuimme junaan ja matka takaisin Hanoihin voisi alkaa. Junaloossi oli tällä kertaa vielä huonommin ilmastoitu ja samat vietnamilaispariskunnat olivat taas seuranamme, hassu sattuma.
Vinkkinä Pohjois-Vietnamin vuoristoista kiinnostuneille: Sa Pan ympäristöön tehdään paljon ohjattuja, muutaman päivän trekking-reissuja Hanoista, joilla saa paljon enemmän seudun kauneudesta irti kuin omatoimisella Sa Pa-kaupunkivisiitillä, ja ilman huijatuksi tulemisen riskiä. Jos joskus menemme takaisin niin keskitymme kyllä pelkästään vaellukseen. Vaikka kaupunki on todella kaunis ja jylhässä maastossa, on se yksi turistisimmista paikoista koko maassa ja tyrkyttäjiä on jokaisella neliömetrillä. Olimme Sa Pan jälkeen niin väsyneitä koko reissusta, että seuraavaksi lensimme suoraan Nha Trangiin rentoutumaan rannalle. Tästä tulossa vielä lisää tarinaa hieman myöhemmin..
Sa Pa on idyllinen vuoristokylä lähellä Kiinan rajaa, jonka ranskalaiset siirtomaaherrat päivittivät kyläpahasesta lomakohteekseen joskus muinoin, ja josta nyt on tullut suosittu turistikohde alkuperäisten asukkaiden ja mahtavien vaellusreittien johdosta. Kaupungin katukuvaa dominoi pohjoisen vuoriston etniset vähemmistöryhmät, lähinnä Black H’Mong ja Red Dzao-heimot, joiden naiset kauppaavat kadulla korirepuistaan käsitöitä, vieläpä todella innokkaasti. Tämä oli siis seuraava kohteemme yhden yön verran..
Perjantaina 13.4., kobran syönnin jälkeen pakkasimme jälleen kerran laukkumme ja suuntasimme Hanoin juna-asemalle. Yöjuna Lao Caihin, Sa Pan lähimmälle juna-asemalle, lähti 19:40 ja olisi perillä jo aamuneljän jälkeen. Siis oikein mukavat yöunet olisi taattu.
Tällä kertaa olimme kuuden hengen soft sleeperissä ja kanssamme makuuvaunua jakoi kaksi vietnamilaista pariskuntaa joilla paikalliseen tapaan oli muovikassit täynnä ruokaa joita he mussuttivat puoleenyöhön saakka. He olivat kuitenkin verrattain mukavaa sakkia ja saimme rauhassa torkkua muutaman tunnin.
Lauantai 14.4.2012
Saavuimme päätepysäkille, Lao Caihin ennen auringonnousua ja heti jo junassa alkoi turistivedätys. Asemalta astui sisään miehiä jotka bongasivat länkkärit ja rupesivat tarjoamaan bussikyytiä Sa Paan ja hoputtamaan meitä ulos. Rinkat selkään ja menoks. Väsytti ja oli kuuma, ja lankesimme vanhanaikaiseen. Neuvottelimme itsellemme omasta mielestämme järkevän hinnan Sa Pan kyydille, reppumme laitettiin bussiin ja maksoimme taksan.
40 kilometrin matkalla Sa Paan ihailimme auringonnousua vuorten takaa kunnes jouduimme pysähtymään: rengas puhkesi. Kuinka onnekasta. Odottelimme tien sivussa kun neuvokkaat kuskimme vaihtoivat rengasta, johon tietysti ensin piti hankkia tunkki ohikulkijoilta, ja otimme valokuvia mm. Black H’Mong-vähemmistön naisista vesipuhveliensa kanssa.
45 minuuttia myöhemmin olimme taas matkalla kohti määränpäätä ja saavuimme kuuden aikoihin Sa Paan. Tässä vaiheessa Lao Cain bussihuijaus paljastui kun kuski rahasti matkustajat: tämä olikin paikallisbussi jossa on kiinteä hinta, meitä vaan rahastettiin kahdesti. Rahaa ei tälläkään kertaa huijattu paljon, 8€ ekstraa, mutta isku ylpeydelle syletti taas jonkin verran.
Bussista poistuttuamme alkoi seuraava murheenkryyni: huijatut egomme saivat kärsiä vähemmistömimmien myyntiyrityksistä, jotka olivat odottamattoman sitkeitä. Tässä vaiheessa ei paljon naurattanut. Löysimme lopulta hotellillemme ja saimme laskea rinkkamme alas ja hengähtää hetken. Emme kuitenkaan päässeet suihkuun tai pesemään hampaita kun huoneemme ei ollut vielä vapaa (kumma juttu kuudelta aamulla). Noh, tarinan sankarit suuntasivat aamupalalle Sa Pan ”keskuskadulle” ja nyt saimmekin ilman reppuja olla ihan rauhassa vähemmistömyyjiltä, tyrkytys loppui kuin seinään. Tämän jälkeen ihailimme kaupungin maisemia ja näimme koko paikan ihan uudella tavalla: kyllä, ihan kuin Alpeilla olisi.
Koska yöjunan jojo-ilmastointi aiheutti kummallekin pientä flunssaa vietettiin suurin osa päivää lepäillen (jahka hotellihuoneemme vapautui). Illalla kävimme kuitenkin syömässä Red Dzao-ravintolassa ja kävelemässä kaupungilla, ihaillen vartaassa paistuvia pikkupossuja ja Sa Pan iltamarkkinoita.
Sunnuntai 15.4.2012
Suurin syy tulla Sa Paan on sen sunnuntaimarkkinat ja patikointi (isommat ja aidommat markkinat löytää kuitenkin Bac Ha:sta, jonka kylä on 90 km Sa Pasta länteen). Aamupalan jälkeen suuntasimme siis shoppailemaan (paikallista hopeaa ja käsitöitä, sekä erittäin aito North Facen reppu). Nautimme terassilla lämpimässä, mutta raikkaassa vuoristoilmassa virvokkeita ja kävimme lounaalla. Agendassa oli myös vaellusta, mutta koska Maria-vaimo oli saanut ärhäkämmän flunssan Pertti lähti matkaan yksin (itsestään kirjoittaminen 3. persoonassa on vaan tosi siistii).
Kolme kilometriä alas Cat Cat-kylään sujui leppoisasti, mutta matka takaisin portaita ylös olikin sitten rankempi. Matkalla oli kuulemma tosin viihdettä, mm. sika.
Alkuillasta lähdimme takaisin Lao Caihin odottamaan yöjunaamme (tällä kertaa hotellin bussikyydilla, vahingosta viisastuneena) ja saavuimmekin paikalle kuuden aikoihin, vain todetaksemme että pohjoisessa oli lämpimintä koko Vietnamissa, noin 37 astetta.
Housut hikisinä menimme lähimpään ilmastoituun hotelliin ja söimme siellä koko matkamme surkeimman aterian, joka oli kuitenkin kaukana esim. Suomen Rosson huonoudesta. Tapettuamme aikaa hotellin kattoterassilla astuimme junaan ja matka takaisin Hanoihin voisi alkaa. Junaloossi oli tällä kertaa vielä huonommin ilmastoitu ja samat vietnamilaispariskunnat olivat taas seuranamme, hassu sattuma.
Vinkkinä Pohjois-Vietnamin vuoristoista kiinnostuneille: Sa Pan ympäristöön tehdään paljon ohjattuja, muutaman päivän trekking-reissuja Hanoista, joilla saa paljon enemmän seudun kauneudesta irti kuin omatoimisella Sa Pa-kaupunkivisiitillä, ja ilman huijatuksi tulemisen riskiä. Jos joskus menemme takaisin niin keskitymme kyllä pelkästään vaellukseen. Vaikka kaupunki on todella kaunis ja jylhässä maastossa, on se yksi turistisimmista paikoista koko maassa ja tyrkyttäjiä on jokaisella neliömetrillä. Olimme Sa Pan jälkeen niin väsyneitä koko reissusta, että seuraavaksi lensimme suoraan Nha Trangiin rentoutumaan rannalle. Tästä tulossa vielä lisää tarinaa hieman myöhemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti