Phong Nha Ke Bang - Paratiisiluola

Kuten jo aiemmassa postissa ilmeni, yksi Phong Nha Farmstayn parhaita puolia ovat ihmiset. Ben ja Dave ovat melkoisia veikkoja pitämään yllä hyvää meininkiä baarin ja biljardipöydän luona. Se mikä ei kuitenkaan päällepäin näy on heidän kattava tietoutensa sekä Phong Nhan ympäristöstä että Vietnamin kulttuurista ja historiasta yleensä. Pitäisi vain aina yrittää muistaa että ensivaikutelmat ovat usein kovin harhaanjohtavia. Viimeisenä päivänämme Farmstayssa teimme siis retken Phong Nhan kansallispuistoon ja tarkemmin ottaen Paradise-luolaan, Dark-luolaan ja Son joelle.

Oppaanamme siis toimi Dave (sukunimeä ei tullut kysyttyä). Omien sanojensa mukaan hän oli koulussa todennut että sen sijaan että vain katselee kuvia viidakosta, olisi moinen mukava nähdä. Käynti Afrikassa tuotti kuitenkin pettymyksen kuten myös Etelä-Amerikan Amazon, ne eivät kuulemma ole oikeita viidakkoja, ja hän palasi masentuneena opiskeluihin yliopistoon. Pian hän kuitenkin totesi että "you can only drink so much" ja matka jatkui kohti aasiaa. Vihdoin täytettyään 40 hän päätyi Phang Nhan alueelle ja löysi sen oikean viidakon ja siitä lähtien siellä on ollut hänen toinen kotinsa.

Matka alkoi Farmstayltä bussilla kulkien Ho Chi Minh trailia, jonka varrella pysähdyimme useeaan otteeseen katselemaan maisemia ja kuulemaan tarinoita kohteista, kulttuurista ja Vietnamin sodasta. Kerrottakoon näistä toisaalla enemmän ettei tämä tarina tulvi täysin yli uomistaan.

Dave (tuo hattupäinen) esittelee "oikeaa" viidakkoa

Phong Nha Ke Bang, eli Phong Nhan suojelualue

Vietnamin jakaa lähes melkein, hyvin tarkkaan ja suurin piirtein keskeltä vuorijono joka kulkee samalla Thaimaan ja Laosin läpi loppuen kiinan mereen Ha Long Bayssa. Vuoristo on häkellyttävän symmetrinen muodoiltaan. Jokainen vuori on kuin kopio viereisestä ja tutkijat ovatkin päätelleet sen syntyneen hyvin lyhyessä ajassa (siis geologisesti lyhyessä, eli kestäen vain joitakin miljoonia vuosia) koko pituudeltaan yhtä-aikaa. Kaikki vuoret ovat nousukulmaltaan saman asteiset ja koko vuoriston alueelta on löydetty Cambri-aikaisia fossiileja. Jonka perusteella voidaan taas päätellä vuoriston syntyneen n. 500 miljoonaa vuotta sitten.

Pysähdyimme myös paikallisen temppelin luokse kuulemaan hiukan lisää kulttuurista ja sodasta, sekä sytyttämään muutaman suitsukkeen jotta hyvät henget suojaisivat matkaamme.

Tutustuimme myös temppelin vieressä sijaitsevan kahdeksan naisen luolaan. Paikalliset heimot antoivat luolalle sen nimen jo kauan aiemmin, mutta vasta sota teki siitä kuuluisan. Luolaan pakeni Amerikkalaisten pommituksien alta neljä naista ja neljä miestä. Pommitus romahdutti luolan suuaukon ja ihmiset jäivät sinne loukkuun. Ulkopuolelle jääneet ihmiset kuulivat 9 päivän ajan luolassa olevien avun huutoja mutta olivat voimattomia avaamaan suuaukkoa. Vuosien jälkeen suuaukko räjäytettiin auki ja kahdeksan ihmisen ruumiit palautettiin heidän perheilleen haudattavaksi. Heidät julistettiin marttyyreiksi ja heidän nimensä kirjoitettiin kivitauluun luolan suulle.

Temppelin luona törmäsimme myös muihin paikalle saapuneisiin...

Ho Chin Mihnin tai tuttavallisemmin setä Hon tieltä jatkoimme kohti Paratiisi luolaa. Luola on yksi ensimmäisistä löydetyistä ja sitä pidettiin jonkin aikaa uniikkina. Alueen tarkempi tutkiminen on kuitenkin muuttanut käsitystä huomattavasti, sillä alueelta on löydetty uusia toinen toistaan suurempia  luolia n. 30 kappaleen vuosivauhdilla. Tutkijat eivät myöskään osaa selittää miten luolat ovat syntyneet, sillä ne ovat suurempia kuin mitä tämän hetkisten geologisten mallien mukaan on mahdollista syntyä.

Päästäksemme luolaan "base-leiristä" meidän täytyi siis ensin matkata pidennetyllä golf-kärryllä n. kaksi kilometriä mäkeä ylös, jonka jälkeen oli vielä muutaman sadan portaan patikka. Totuuden hetki luolan suulla suorastaan vääristi tulevaa. Suuaukkosta läpi joutuu nimittän aikuinen ihminen kumartumaan ja ahtaan paikan kammoisille se on varmasti koetus. 

Mikään ei kuitenkaan pystynyt valmistamaan meitä seuraavaan

Kuva suuaukolta. 200 porrasta alaspäin edessä

Stalagtiitti... Stalakiitti... Salagtiitti... Stalagtigtgt... kiviä

Me

Matka jatkuu ja jatkuu

Luolan päästä päähän on matkaa yli kaksi kilometriä ja sen suurimpaan "halliin" mahtuisi kolme kerroksinen kerrostalo... En yksinkertaisesti osaa tarpeeksi superlatiiveja kuvaamaan kuinka iso luola on kyseessä. Sanotaan siis vain että kyseessä on maailman euroopan eniten vähiten suuri iso luola.

Seuraavaksi olikin vuorossa lounas, joka oli ensimmäistä kertaa koko reissun aikana varsin keskinkertainen. Olimme koko ryhmä hämmentyneitä sillä tähän mennessä olimme kaikki olleet siinä ymmärryksessä että Vietnamista ei vaan saa pahaa ruokaa (siis kun puhutaan paikallisesta ruoasta. Länkkäriruokaa täällä ei osata juurikaan tehdä).

Lounaan jälkeen oli edessä matka Son-joelle uimaan, kajakoimaan ja piipahtamaan Dark-luolassa

Pitkospuita Vietnamin malliin. Matkalla uimapaikalle

Ja sitten se uimapaikka

Son joki alkaa vuorilta pulppuavista lähteistä. Väri sen lähteillä on hämmentävän kaunis turkoosi

Kun virkistäytyminen turkoosissa vedessä oli suoritettu oli aika vielä viimeiselle jalokivelle kruunuun. Ajoimme hiukan matkaa jokea alaspäin pienelle laiturille josta laskimme kanootit vesille. Kajakkimatkan kohteena oli Dark-luola jonka suulle pääsee vain jokea pitkin. Luolaan kävellään maata pitkin mutta vain ensimmäiset n. 50 metriä. Sen jälkeen matkaa jatketaan uimalla. Vettä on välillä vain vyötäröön asti ja välillä useita metrejä. Koko matka luolan läpi on kuusi kilometriä ja sen voi uida melkein kokonaan. Vain muutamassa kohdassa pitää kiivetä kallion yli. Valoja ei ole joten, jos matkan haluaa tehdä tarvitaan otsalamppu ja paljon energiaa. Me emme lähteneet uimaan koko matkaa aikataulurajoitteiden vuoksi (helposti olisin jaksanut uida kuusi kilometriä pimeässä luolassa - Pertin tarkka huomio), mutta kävimme kuitenkin pullikoimassa ensimmäiset muutaman sata metriä vuoren sisälle... On varsin hurja kokemus uida pimeässä luolassa, voin kertoa (Mariaa pelotti, minua ei yhtään).

Kanoottiajelu sujui nuorelta avioparilta kuin konkareilta konsanaan

Dark-luolassa otsalamppujen valossa

Aurinko alkoi hiljalleen laskea kun saavuimme takaisin autoille ja oli aika matkata takaisin Farmstaylle. Tarkoitus oli tehdä vielä pysähdys kuvaamassa näkymiä mutta eräs ryhmästämme oli viiltänyt kätensä auki Dark-luolan teräviin kiviin ja vaikka veren vuoto oli tyrehdytetty paikallisin keinoin, eli murtamalla tupakan purut haavaan, haava vaati tikkejä ja lääkärillä käynnin. Me muut jätimme siis viimeisen kuvauspaikan väliin ja ajoimme takaisin talolle. Meitä odotti muutaman tunnin odottelu kunnes reunification-yöjuna lähtisi kuljettamaan meitä kohti Nihn Binhin kaupunkia.

Päivä oli ollut yksi parhaista koko matkalla. Olimme päässeet näkemään niin uskomattomia paikkoja että epäilimme minkään tulevan enää vetävän näille vertoja.